(Taas) Yksi askel lähempänä viherhippiyttä?

Olipa kerran iltapäivä, kun tulin työmaalta, hain lapset tullessani, aurinko paistoi ja hellettä piisasi. Ajattelin hetken istahtaa terassilla auringonpaisteessa ja kerrankin vain olla. Tekemättä mitään muuta kuin laiskotella hetken auringossa. Otin lasin vichyvettä mukaani. Istuskelin, pikkuneiti nautti olostaan ja omasta juomastaan pienessä pöydässään vieressäni. Otin toisen lasin vettä, jotta voisin istua vielä hetken paikallani.... ja ei, kun ei. En vaan osaa istua aloillani tekemättä mitään. Nokkoset. Niitä löytyy paristakin kohtaa pihan laitamilta rehottamasta. Sakset. Kumikäsineet. Iiiso kulho.

Naks, naks, naks, naks.

Pian on kulho täynnä ja keittiöön. Keittokirja: löytyisiköhän sieltä joku resepti? Josta nyt saisi suurinpiirtein mitat ja ohjeet mistä lähteä liikkeelle, täsmälleen reseptin mukaanhan osaan hyvin harvoin tehdä. Kyllä, löytyi. 

Ryöppää nokkoset ja silppua. Melko normi lettutaikina ilman sokeria. ja tietysti oikea valurautapannu ja ehtaa meijerivoita. Pikkuapulainenkin löytyi avuksi taikinan sekoitukseen ja maistiaisia kinuamaan taikinasta.

Lopputulos oli herkullinen, maistui mukisematta jopa poikasellekin. Hänen mielestään äiti tarjosi homeisia lettuja, se oli hyvin vitsikästä mielestään. Kahden letun jälkeen paljastin mikä tuon "homeen" alkuperä oli, mutta nokkoset letussa eivät tuntuneet hetkauttavan. 

Omaksi iltapalakseni pyöräytin vielä avocadopirtelön, joten melko vihreissä merkeissä meni tämä ilta eväiden osalta. Pirtelö ei ehtinyt kuvaan, kun livahti niin nopeasti ääntä kohti, mutta joku kerta postailen senkin tänne. Tämän herkun kohdalla nimittäin ulkonäkö pettää, vihreä velli on mitä lempeintä pikaherkkua.

Eikun vihulaispuskiin sieltä, herkut odottavat hakijaansa!

PS. Kiitos Riitta M. innoituksesta nokkosmetsälle!

Se kukkii sittenkin, kumivasaralla sormeen ja muita kotkotuksia

Viime viikko oli varsin reipashenkinen: reilut 30 tuntia lapion varressa ja kiviä kannellen asiakastyömaalla, illat kouluprojekteja koneella - silloin kun nyt äideillä on "omaa aikaa", eli klo 21 jälkeen - muutama juoksulenkki, näin päällimmäiset mainitakseni..

Asiakasprojektin tiimoilta olen päässyt kokemaan useitakin "en oo ikinä ennen"-hetkiä: tällä viikolla niihin kuuluivat pakettiauto plus peräkärry- yhdistelmän ajaminen ja etusormen liiskaaminen mojovasti kumivarasan alle. Pakettiauto ja kaikki muutkin autot selvisivät liikenteessä kolhuitta, mutta etusormi sai sellaisen tällin, etä mustaksihan se muuttui. Saapa nähdä onko alkukesän kestoväri kynnessä sini-mustan kirjava.. Laskin myös, että kannamme ja siirtelemme työmaallamme suurinpiirtein 10 tonnia kiviä, hiekkaa, multaa ja muuta maa-ainesta paikasta toiseen ja ehkä kolmanteenkin. Neljän hengen tiimissä se tarkoittaa keskimäärin 2500 kg per nenu. Ei ole tarvinnut harkita kuntosalia päivien päätteeksi, voitte uskoa.

Kaffepaussi ja toscakakku ovat aina paikallaan, erityisen hyvää auringossa nurtsilla.

Kävin katsastamassa myös Espoon WeeGee-museolla koulumme kevätnäyttelyyn osallistuneet Pöllö-betonikivet ja kukkalaatikot. 

Lauantaina alkoi jo tuntua kesäiseltä, aurinko helli lenkkipolulla makeasti ja sitruunaperhonen liihotteli matkassani, kuin hyvää kesää toivottaen. Mutta sunnuntai räjäytti potin: ihana lämpö ja valo jo heti aamusta ja ensimmäiset aamukaffet terassilla! Huhkin voikukkia nyhtäen lähes kaksi tuntia, saaliina kaksi kottikärryllistä tuota keltaista jokavuotista ystäväämme. Hankin viime kesänä hommaan erityisesti suunnitellun työkalun, voikukkaraudan, ja sen kanssa kitkentä on jopa koukuttavaa.. Tuolla, tuolla, vielä tuollakin!

 

Leppäkerttukin oli kömpinyt koloistaan ja ta-daa: kirsikkapuuni on puhjennut kukkaan! Pienihän se on, mutta kaunis! Kirsikkana viikon päätteeksi: tähtisilmäni ja tähkälaventelini - valmiina terassille!

Tukevasti toukokuussa

Huhtikuu oli ja meni, vappu oli ja meni, äitienpäivä oli ja meni...toukokuu on päässyt hiukan kuin salavihkaa yllättämään. Aikasyöppönä ovat toimineet hyvin tehokkaasti niin sisustusopinnot, viherrakentamisen asiakasprojekti kuin tietenkin ihan normaali arki lasten kanssa. Ja nyt ollaankin siis jo ihan tukevasti toukokuun puolella.

Vappua vietettiin itäisessä Suomenmaassa, Pielisen rannalla isäni luona. Maisemat siellä ovat mitä mahtavimmat, niin paisteella kuin sumuisempanakin päivänä. Mikäpä oli vappuriemusta nauttiessa, kun ruokapöydästä avautuu tällainen maisema!

Paluu arkeen ja Espooseen toi mukanaan uuden haasteen: viherrakentamisen asiakasprojektimme alkoi ja muu tiimi oli ansioituneesti jo saanut projektin alkuun minun huidellessani viikon idässä sisustusopinnoissani. Tästä asiakasprojektista kirjoittelen homman edistyessä vielä lisää tarkemmin, nyt voin vain todeta että pienikin voi olla kinkkistä. Kohteemme on saneerauskohde, jossa kasvialtaaseen rakennetaan uutta muuria ja uusitaan kasvillisuus, mutta kaikenlaista  ekstrahaastetta on matkalla tullut vastaan ja pitkä pinna on venynyt entisestään. Perjantaina työmaalla oli myös pikkuapulainen ihmettelemässä etanan elämää.

Omalle pihalle sain vihdoin leviteltyä proosallisesti ehtaa kanankakkaa ja mitenkäs muulloin kuin äitienpäivää edeltävänä iltana... Pyydän nöyrimmin aneeksi, jos naapurimme joutuivat kärsimään äititenpäivänä lannoitten sivuvaikutuksista. En vaan taas tullut ajatelleeksi, ennen kuin sitten kun homma oli jo tehty. Näin aina välillä käy ja tekevälle sattuu. Jos ei mitään tekisi, niin eipä sitä sattuisikaan.. Pihalla kaikki kasvit alkavat olla lähtölaukausta vaille valmiit kesään. Aurinko, voisitko vähän ahkerammin meitä helliä? Haluaisin niin nopsaan kukoistavan puutarhan taas mieltäni sulostuttamaan.

Äitienpäivänä tein visiitin Somerolle ädin luo ja hain siellä kellarissa sekä lasiverannalla talvehtimassa olleet pelargoniat, daalian juurakot sekä gladioluksen mukulat kotiin. Saa nähdä mitä noista vielä lähtee. Gladiolukset olivat pukanneet komeat valkoiset varret kellarin pimeydessä, viime kesänä siemenestä kasvattamistani pelargonioista varmuudella kaksi on hengissä ja daaliat - no, ne nyt näyttävät aina yhtä epäilyttäviltä. Mutta yrittänyttä ei laiteta - katsotaan josko niistä vielä iloa olisi tällekin kesälle.

Ja hei, ihanat kirsikat kukkivat! Milloin, oi  milloin, oma pari vuotta sitten istutettu kirsikkapuuni saavuttaa tuollaisen ihanan kukkasateen?